TUNNE AITOUS

Vuohenvarmasti.

HYLLYT TÄYNNÄ PIENTILOJEN KERMAA.

Käytämme tuotteissamme pientilojen puhtaita makuja ja puodin puolelta voit ostaa valikoituja tuotteita myös mukaasi.

Uskomme, että rakkaudella ja pieteetillä valmistetut ruokamme sisältävät aimo annoksen tutkimatonta, salaperäistä hyvää energiaa, joka kulkeutuu sinulle! Se on kerännyt voimansa kenties Hämeen vehnäpelloilta, Turun saariston omenoista tai arominsa pienpaahtimolta. 

LUOTAMME siihen, että tunnistat sen aitoutena…maussa, mutta myös olotilassasi. Olkoon sen nimi VIHREÄ VUOHI -OLO, jolloin olet vapaa ja valmis makumatkalle kuten etiopialainen n. 6000 vuotta sitten. Lue tarina tässä.

PIENTILAT ESITTELYSSÄ

Heikkilän juustola

Heikkilän tila on perinteikäs hämäläinen maatila Pälkäneen Laitikkalan kylässä. Juustolamme laadukkaita luomutuotteistamme on tarjoiltu maailman jokaisella mantereella lentoyhtiöiden siivillä sekä palkituissa ravintoloissa ja kahviloissa ympäri Suomen.

Heikkilän tila on ollut nykyisellä omistajasuvullaan vuodesta 1694. Perinteikkään hämäläisen tilan kirjoista löytyy mainintoja niin kestikievarina toimimisesta kuin kalankasvatuskokeiluistakin. 1800-luvulla rakennetun päätalon seinistä löytyy useita luoteja sisällissodan jäljiltä, joten historia kaikissa sävyissään on aina läsnä.
Heikkilän tilallisia ovat nykyään tilan tytär Annika Heikkilä ja hänen aviomiehensä Pekka Moisio. He jatkavat Heikkilän makuperinteitä taidokkailla luomutuotteillaan.

Leipomo Arina

Taatusti tuoretta lähileipomosta!

Leipomo Arina leipoo käsityönä parhaista raaka-aineista. Arina on pieni ja paikallinen leipomo Sastamalassa, jonka omistajat työskentelevät päivittäin leipomossa. Tuotanto on alusta loppuun käsityötä, johon kelpuutamme vain laadukkaat ja puhtaat raaka-aineet.

Arinan herkuissa löytyy silloin tällöin ripaus henkilökunnan kansainvälistä taustaa niin maussa kuin ulkonäössäkin. 

Tutustu leipomoon.

 

 

Kahwe

Kahwe on vuonna 2017 perustettu tamperelainen pienpaahtimo. Halu luoda jotain omaa intohimon pohjalta ja rakentaa kestävää perintöä tulevaisuutta ajatellen.

Kahwe edustaa kestävää kehitystä, eettisyyttä ja tuoreutta.

Läpinäkyvyys kahvin hankinnassa ja omassa toiminnassa on keskeisessä osassa. Emme usko ”salaisiin resepteihin”. Tärkeintä kuitenkin on, että viljelijä saa työstään riittävän korvauksen. Kahvimme hankitaan mahdollisimman suoraan viljelijältä.

Tuoreus on tärkeä ominaisuus niin raakapavussa kuin paahdetussakin. Kahwella kahvi paahdetaan ainoastaan tilauksesta eikä sitä koskaan varastoida pitkiä aikoja.

Hyvä kahvi ei ole salaisuus, se on etuoikeus – siksi KAHWE. #juaksääkahweeta

Lykke Kahvitilat

To get a good feeling by doing good things.

Lykke Kahvitilat paahtavat, pakkaavat ja toimittavat kahvia ja teetä. Toiminnan ideologia on, ettei ketään tai mitään vahingoiteta hyvän kupillisen vuoksi.

Kaikki pakkaukset ovat kompostoituvia. 

Tule testaamaan teet: Earl Okej, Green Haze, Mega Fruit, Hej Chai, Ginger Tronic, Herbal Rain, Feliz ja Jooibos.  

 

Bornemanns

Bornemanns on pieni perheyritys Kårlahden kylässä Paraisilla. Teemme Turun saariston maukkaista omenista ihanaa kylmäpuristettua omenamehua, josta jatkojalostamme limonadeja, alkoholitonta omenakuohujuomaa sekä siidereitä. Syksyllä kun omenat kypsyvät voit tuoda omat omenat mehustamolle joista puristamme mehua ja täytämme bag in box -pakkauksiin. Bornemannin mehuasema sijaitsee Kirjalassa noin 10

Lehmus Roastery

Paahtopaikka: Lappeenranta, idän Monaco. Suomen paras paahtimo 2017, 2018 ja 2020.

Lappeenrannasta on yhtä pitkä matka Helsinkiin ja Pietariin. Idän ja lännen kohtaamispisteessä syntyvät laadukkaat, hauskat ja kauniit pienpaahtimotuotteet.

Lehmus Roastery on lappeenrantalainen pienpaahtimo. Olemme paahtaneet kahvia Saimaan rannalla vanhassa makasiinirakennuksessa vuodesta 2016 asti.

3 Kaveria

Haluamme tehdä jäätelöä, jonka takana voimme ylpeänä seistä. Sellaista ehtaa tavaraa, jonka maun tunnistaa vaikka silmät kiinni. Ja makua purkkiin mahtuu enemmän, kun jättää ylimääräisen ilman pois. Siksi meidän jäätelömme ovat niin painavia. Meillä on painavat syyt tehdä jäätelöä kunnon raaka-aineista.

Haluamme sinun tietävän, mitä jäätelöpurkkisi sisältää. Rakennamme jäätelömaailmaa, jossa tuoteselosteet ovat lyhyitä, raaka-aineet aitoja, eikä jäätelöä ole jatkettu ilmalla.

JP Studiokeramiikka

Astiamme valmistetaan käsityönä Lapinlahdella tarkoin valikoiduista raaka-aineista. Tuote toteutetaan asiakkaan ideasta aina lopputuotteeseen asti.